Logo
Tänään on torstai 17. toukokuuta 2012

Aurinkomäen palvelukeskus

Aurinkomäki on Mustijoen perusturvan Pornaisissa toimiva vanhainkoti/palvelukeskus. Aurinkomäessä toimii kaksi osastoa, Mäntylä ja muistisairaille tarkoitettu Tammela. Tammelassa on 12 asukaspaikkaa ja Mäntylässä 16.

Toimintaa Aurinkomäessä johtaa osastonhoitaja. Sairaanhoitaja ja lähihoitajat huolehtivat asukkaiden päivittäisestä hoidosta. Lääkäri käy kerran viikossa, tarvittaessa otetaan yhteyttä puhelimitse. Fysioterapeutti on osastolla useana päivänä viikossa. Viriketoiminnanohjaaja järjestää ryhmätoimintaa osaston asukkaille kerran viikossa. Pornaisten seurakunta järjestää hartaustilaisuuden kerran viikossa.

Omahoitaja

Jokaiselle Aurinkomäessä asuvalle tai hoidettavalle nimetään omahoitaja, joka suunnittelee asukkaan hoidon yhdessä muun hoitotiimin kanssa. Myös omainen voi osallistua hoidon suunnitteluun asukkaan niin halutessa.

Aurinkomäki on asukkaan koti

Asukkaalla olisi hyvä olla ainakin muutamia omia tavaroita, tauluja, huonekaluja tms. kodikkaan ja viihtyisän ympäristön aikaan saamiseksi. Muistisairaille tuttujen esineiden näkeminen on erityisen tärkeää. Huoneen voi sisustaa asujansa näköiseksi tilojen mukaan. Suuremmista huonekaluista kannattaa kuitenkin keskustella henkilökunnan kanssa.

Asukkaat pukeutuvat omiin vaatteisiin

Asukkaat käyttävät omia vaatteita, jotka pestään Aurinkomäessä. Asukkaalla tulisi olla riittävästi tarkoituksen mukaisia, helposti puettavia vaatteita, yöasuja jne. Vaatteiden tulee olla konepesun ja mielellään rumpukuivauksen kestäviä. Vaatteissa tulee olla asukkaan nimi sekaannusten välttämiseksi.

Yhteystiedot

Muut palvelut

Tilojen varaus

Aurinkomäen tiloja (ruokasali, kabinetti ja päiväkeskustila) on mahdollisuus varata juhla- ym. tilaisuuksiin. 
Tiedustelut: Tuula Virtanen, puh. 040 314 5652